Kirkkojen homokannat 
valtion syyniin?
Pasi Turunen

"Miten kauan kestää, ennen kuin homoliike alkaa vaatia seurakunnan vaikenemista ja rajoittamaan, mitä se seksuaalietiikan alueella saa opettaa ja mitä ei?" Tätä kysyin viime vuoden keväällä ilmestyneessä kirjassani Homoseksualismi - rakkautta ja rajoja  (Kuva ja Sana,2002). Tuoreimpien Ruotsista kantautuiven tietojen mukaan tällainen aika voi olla hyvinkin lähellä. Ei toki niin, että homoseksuaaleilla yleisesti ottaen olisi erityistä kiinnostusta rajoittaa seurakunnissa annettavaa seksuaalieettistä opetusta. Politisoitunut homoaktivismi, jota edes kaikki homoseksuaalit eivät kannata, sen sijaan on kokonaan toinen kysymys. Kirjassani esitin mm. seuraavankaltaisia esimerkkejä homoaktivismin yrityksistä tukahduttaa avointa keskustelua Ruotsissa ja muualla. 

Dagen 14.11.1998 kertoi örebrolaisesta metodistikirkon koulupastorista nimeltä Raja G. Mall, joka pakotettiin luopumaan koulupastorin toimestaan hänen uskallettuaan arvostella ruotsalaisen Elisabeth Olsonin Jeesuksen ja opetuslapset homoseksuaaleina esittävää Ecce Homo -valokuvanäyttelyä. Mall oli kirjoittanut yleisönosastolle näyttelystä ja pahoitellut sitä, että se loukkaa kristinuskon pyhinä pitämiä asioita. Hän oli myös ilmaissut näkemyksensä siitä, että Raamatun mukaan homoseksuaali käyttäytyminen on syntiä. "Jumala rakastaa homoseksuaaleja avain samalla tavalla kuin kaikkia muitakin," Mall oli lisäksi todennut. Dagen -lehden mukaan keski-Örebrossa sijaitsevan Virginska-koulun muutamat homoseksuaalit opettajat vaativat tämän seurauksena Mallin koulupastorintoimen lakkauttamista. 

Magazinet-lehti kertoi 31.3.2000, että Malmössä, Ruotsissa, homoaktivistit tekivät rikosilmoituksen nuorisotapahtumassa vierailleen ulkomaisen julistajan vuoksi. Tämä oli saarnassaan viitannut Roomalaiskirjeen 1. luvun luetteloon synneistä, jotka johtavat iankaikkiseen kadotukseen. Listasta löytyy myös homoseksualismi. Noin 8000 nuorta yhteen tuoneen tapahtuman järjesti Magnus Persson ja hänen New Generation International -yhdistyksensä. Homoaktivistien aikaansaaman kohun ja rikosilmoituksen seurauksena kaikki Malmön koulut sulkivat ovensa Perssonin nuorisotyölle. 

U.S. News & World Report -lehdessä (15.5.2000 s. 13) ilmestyi John Leon kolumni, jossa kritisoitiin Medfordin kaupungissa Yhdysvalloissa toimivaa Tuft yliopistoa siitä, että se oli kieltänyt koulun kristittyjen oppilasjärjestöä (Tuft Christian Fellowship) toimimasta yliopistokampuksella. Järjestöltä evättiin lupa kokoontumisiin, jopa koulun ilmoitustaulujen käyttöön. Toimintakielto tuli reaktiona sille, että kristillinen oppilasjärjestö oli kieltäytynyt ottamasta avoimesti homoseksuaalia henkilöä järjestön johtotehtäviin. John Leo arvosteli yliopiston taholta tullutta mielipidepainostusta ja sanoi, että jos tällainen sallitaan, se johtaisi helposti tilanteeseen, jossa mikään ryhmä ei voisi estää järjestöjen johtoon tulemasta täysin niiden toimintatarkoituksen vastaisia ajatuksia edustavia henkilöitä "Tieteellisten seurojen olisi otettava johtajiksi ihmisiä, jotka uskovat maan olevan litteä ja Hillelin olisi hyväksyttävä johtajikseen niitä, jotka sanovat, ettei juutalaisvainoja koskaan tapahtunut... Laajempi ongelma on se, että poliittisesti korrekti vasemmisto turvautuu nyt enemmän painostukseen kuin moraaliseen keskusteluun. Pitkän tähtäimen trendi on yritys kuvata erimielisyys homoaktivismin päämääristä luvattomana ja rangaistavana" Leo kirjoitti. Kiista yliopistolla jatkui jonkin aikaa. Lopulta toimintakielto kumottiin.

Muun muassa näistä kerroin kirjassani keväällä 2002. Nyt lakiin ja ajan henkeen tukeutuva mielipidepainostus on hakeassa lisää kierroksia. Tuoreimpien tietojen mukaan seksuaalista tasa-arvoa kannattava HomO -järjestö Ruotsissa haluaa selvittää maan kirkkojen homokannat lain edessä. Maahan on perustettu Asiamies, jonka tehtävä on valvoa, ettei seksuaaliseen suuntautuneisuuteen perustuvaa syrjintää tapahdu. HomO  on ryhtynyt tutkimaan missä määrin valtion tukia nauttivat kirkot ja järjestöt, kuten Pelastusarmeija, suhtautuvat homoseksuaalien syrjintää koskeviin ohjeisiin. Saavatko he yhdenvertaisen kohtelun seurakunnissa ja voivatko he päästä vaikkapa luottamustehtäviin seurakunnassa.

Ei tarvitse olla profeetta arvatakseen mihin tämä ennen pitkää johtaa: Raamatullisesta seksuaalietiikasta kiinnipitäviltä, valtionapua nauttivilta kirkoilta ja järjestöiltä suljetaan valtion rahahanat siksi, että heidän kantansa homoseksuaalisuuteen on "väärä". Ja nekin, jotka eivät tällaista valtionapua saa voivat joutua poliittisen painostuksen kohteeksi. On tultu aikaan, jossa, John Leon kolumnin sanoin, "poliittisesti korrekti vasemmisto turvautuu nyt enemmän painosutkseen kuin moraaliseen keskusteluun" . Painostus toteutuu siten, että erimielisyyttä homoaktivismin päämääristä ei suvaita, vaan sellainen pyritään leimaamaan luvattomaksi ja rangaistavaksi, tai muuten vaan moraalisesti epäillyttäväksi toiminnaksi. 

Mutta mitä tämä kaikki kertoo poliittisen homoaktivismin asiansa puolesta esittämistä argumenteista?  Nähdäkseni turvautuminen poliittiseen painostukseen on merkki siitä, että usko omiin argumentteihin horjuu pahasti.  On kaiketi tajuttu, että avoimessa ja kaikkille osapuolille tasavertaisen mahdollisuuden sallivassa keskustelussa argumentit eivät suosikaan niitä populaareja näkemyksiä, jotia homoseksuaalisen käyttäytymisen puolesta esitetään. Siksi argumentit pannaan syrjään ja asiaa aletaan ajaa puhtaasti poliittisin keinoin.

Kestää toki jonkin aikaa, kunnes Suomessa punnitaan kirkkojen ja kristillisten järjestöjen homokannat. Kristillisten seurakuntien ja järjestöjen on silti aika varautua kovaan merenkäyntiin tulevaisuudessa, mikäli mielivät pitää kiinni raamatullisesta avioliittonäkemyksestään.  

(c) 2003 USKON PUOLESTA / Pasi Turunen
www.patmos.fi