Olin tehnyt parhaani vakuuttaakseni ystäväni siitä, että Jeesus on
ainoa tie pelastukseen. Ilman Jeesusta ei ystävälläni olisi mitään
toivoa välttyvät kadotukselta. Jumala, joka on rakkaus oli johdattanut
meidät tähän hetkeen, jotta hän voisi ottaa Jeesuksen vastaan henkilökohtaisena
Vapahtajana. Ystäväni kuunteli puheenvuoroani levottomana
vääntelehtien. Hän ei ollut lainkaan innostunut. Hänen silmänsä
harhailivat ulko-oven suunnassa. Lopulta hän tokaisi hiukan kireä ilme
kasvoillaan: "Jos Jeesus on ainoa tie pelastukseen, niin mikä on niiden kohtalo, jotka eivät koskaan ole hänestä
kuulleet? Joutuvatko hekin helvettiin?" Kysymys oli lyhyt ja tehokas. Yhtäkkiä
tunsin itseni kauhean ahdasmieliseksi ja suvaitsemattomaksi. Juuri sellaiseksi,
jollainen en halunnut olla. Mikä pahinta, Jumalan rakkauden aurinko oli
peittynyt synkiin pilviin. Miten ihmeessä sellainen Jumala voisi olla
oikeudenmukainen ja rakastava, joka heittäisi jonkun helvettiin ennen
kuin tämä edes olisi saanut mahdollisuuden kuulla pelastuksen tiestä.
Yritin änkyttää ystävälleni jotain siitä, että eikö nyt kuitenkin
ajateltaisi hänen omaa sieluaan. Mutta turhaan. Hän teki jo lähtöä. Hänellä
ei ollut mitään hinkua uskoa sellaiseen Jumalaan, joka ei olisi reilu
kaikkia kohtaan. Kuulin miten ovi kävi ja jäin yksin
alakuloisiin mietteisiini. Minä ja minun Jumalani.
Edellä
kuvattu tilanne on kuvitteellinen. Asetelma sen sijaan on monille tuttu.
Itse olen usein radiolähetyksissä saanut vastata tähän kysymykseen.
Ymmärrän oikein hyvin, että se askarruttaa mieltä. Itse pohdiskelin
kysymystä vaihtelevan aktiivisesti useita vuosia, kunnes löysin mielestäni
tyydyttävän ja ennen kaikkea Raamatullisen ratkaisun.
Uskova
joutuu tämän kysymyksen edessä helposti
puolustelemaan sanomisiaan, koska kysymykseen sisältyy sanaton
viesti, joka kyseenalaistaa yhtäältä uskovan suvaitsevaisuuden ja
toisaalta Jumalan oikeudenmukaisuuden. Tuskinpa
kristittyjen
usko erityisemmin horjuu siksi, etteivät he aina tiedä tai osaa vastata
siihen miten käy niille, jotka eivät
ole Jeesuksesta kuulleet. Sen sijaan vastauksella voi olla kauaskantoiset
seuraukset siihen mitä ajattelemme lähetystyön tarpeellisuudesta. Väärä
vastaus, tai tyydyttävän vastauksen puuttuminen, muuttavat helposti
Jeesuksen lähetyskäskyn vain suositukseksi. Tässäkö syy siihen, että
tutkimusten mukaan kristityt lahjoittavat tätä nykyä entistä vähemmän
varoja lähetystyölle, vaikka samaan aikaan kristittyjen tulot
maailmanlaajuisesti jatkuvasti kasvavat. Tässäkö syy siihen, että
maailmanlaajuisesti vain 6 % lahjoitetuista varoista käytetään
saavuttamattomien kansojen evankelioimiseen?
Uskon,
että otsikon kysymykseen löytyy raamatullinen ja kaikin puolin tyydyttävä
vastaus. Kenties sen myötä kykenemme paremmin ymmärtämään lähetystyön
kiireellisyyttä.
Seuraavista
ajatuksista voi myös olla apua, kun seuraavan kerran joudut vastaamaan
kysymykseen: "Mitä tapahtuu niille, jotka eivät koskaan ole kuulleet
Jeesuksesta?" Käytän heistä jatkossa nimitystä saavuttamattomat
ihmiset. Keskityn tässä kirjoituksessa lähinnä niihin ihmisiin, jotka
ovat eläneet Jeesuksen ajan jälkeen.
Ei
ole toista tietä
Kesti
jonkun aikaa ennen kuin evankeliumi saapui Palestiinasta Pohjolaan.
Viidakoissa ja syrjäisillä maan kolkilla asuu edelleen ihmisiä, jotka
eivät vielä milloinkaan ole olleet kosketuksissa ulkopuoliseen
sivistykseen. Ja on niitä, jotka asuvat jonkun merkittävän suuren
uskonnon, esim. Islamin vaikutuspiirissä saamatta koskaan mahdollisuutta
kuulla Jeesuksesta oikealla tavalla tai lainkaan.
Kristittyjen
tulee rakastaa kaikki ihmisiä kulttuuri- ja uskontorajoista riippumatta.
Emme tahdo olla ahdasmielisiä tai suvaitsemattomia. Joudumme kuitenkin
hyväksymään sen jännitteen, että Raamatun mukaan pelastusta ja
iankaikkista elämää ei voi saada ilman uskoa Jeesukseen.
Vähintä
mitä voimme sanoa saavuttamattomien kohtalosta on, että
jos Jumalalla olisikin jokin muu pelastustie heitä varten Hän ei ole sitä
meille ilmoittanut! Se mitä meille on ilmoitettu on, ettei ole
koko taivaan alla muuta nimeä kuin Jeesus, jossa voidaan pelastua, ja tätä
meidän on käsketty julistaa kaikille kansoille. Olisi siksi suuri virhe
laskea mitään sellaisen olettamuksen varaan, josta meillä ei ole
lainkaan tietoa ja joka perustuu vain omiin arveluihimme.
Lähtökohtana
on Jeesuksen itsensä antama lähetyskäsky: "Minulle
on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää
kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja
Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä
olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne,
joka päivä maailman loppuun asti."
(Matt. 28:18-20).
Raamattu
opettaa Jeesuksesta, että "ei
ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta
nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman" (Apt.
4:12).
Suuret
maailmanuskonnot, ja monet pienemmätkin, jakavat monissa kohdin yhteisen
arvopohjan, joka voidaan kiteyttää kultaiseen sääntöön lähimmäisen
rakastamisesta. Mitä siis Kristinuskolla on tarjottavana sellaista mitä
ei muista uskonnoista löydy? Vastaus on: Jeesus Kristus! Kristinusko ei
ole uskonto muiden joukossa. Siinä on kysymys uskosta henkilöön, joka
noustuaan kuolleista on nyt elossa.
Jos
kiellämme Jeesuksen ainoana pelastustienä, niin mitä siitä
seuraisikaan lähetystyölle? Jos ne, jotka eivät ole koskaan Jeesuksesta
kuulleet pelastuvat, eikö silloin parhainta lähetystyötä olisi olla
tyystin tekemättä lähetystyötä? Miksi Jeesus antoi lähetyskäskyn,
jos evankeliumin julistaminen olisikin itse asiassa ollut pahin
mahdollinen karhunpalvelus kaikille kansoille!
Pelastava
usko ja evankeliumin kuuleminen
On
ihan varmaa, että vanhurskas Jumala ei tee kenellekään vääryyttä.
Ei myöskään niille, jotka eivät ole Jeesuksesta koskaan kuulleet.
Jumala on armollinen ja hyvä. Hänellä on halu pelastaa ja armahtaa
syntisiä. Jumalan pelastava armo on kuitenkin sidottu evankeliumin
julistukseen. Raamattu opettaa: "Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’.
Mutta kuinka he huutavat avuksensa häntä, johon eivät usko? Ja kuinka
he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat
kuulla ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään
lähetetä? Niin kuin kirjoitettu on: ‘Kuinka suloiset ovat niiden jalat,
jotka hyvää sanomaa julistavat?’...
Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta“
(Room. 10:14-17). Pelastavaa
uskoa ei tule ilman evankeliumin julistusta. Paavalin
opetuksen mukaan vastuu saavuttamattomien kohtalosta on kiinni siitä, että
on niitä, jotka lähetetään julistamaan, jotta ihmiset kuulisivat
voidakseen uskossa huutaa avuksi Herraa ja näin pelastua. Meidän
ei siis tulisi ensi sijassa kysellä mitä
Jumala tekee niille, jotka eivät koskaan ole kuulleet, vaan mitä
me heidän hyväkseen teemme! Kysymys on lähettäjistä, lähtijöistä,
julistajista, saarnasta, uskosta ja avuksi huutamisesta.
Jumala,
synti, armo ja saavuttamattomien kohtalo
On selvää, ettei ketään tuomita siitä, että he
eivät ole uskoneet Jeesukseen josta
eivät koskaan ole
kuulleet! Olisi mieletöntä väittää
jotain muuta. Tämä ei tarkoita, että pakanat pelastuisivat ilman
Jeesusta. Se tarkoittaa vain sitä, että se mistä heidät tuomitaan ei ole
Jeesuksen torjuminen. Mistä heidät sitten tuomitaan? Vastaus on hyvin
yksinkertainen: Siitä mistä kaikki muutkin ihmiset - synnistä!
Raamattu sanoo: "Kaikki
ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla". (Room. 3:23).
Mutta
eikö Jumala ole epäreilu ja epäoikeudenmukainen jos hän silti
tuomitsee kadotukseen sellaisen, joka ei ole saanut kuulla ainoasta
mahdollisesta pelastustiestä? Ei ole.
Meidän
on kysyttävä :
·
-
Ovatko nekin tehneet syntiä, jotka eivät syystä tai toisesta ole
saaneet kuulla Jeesuksesta?
·
-
Onko Jumalalla oikeus tuomita syntinen hänen synneistään?
·
-
Onko Jumalalla oikeus rangaista synnistä vaikka
syntinen ei ole kuullut pelastavaa sanomaa Jeesuksesta?
Vastaus
kaikkiin kohtiin on: Kyllä
Jumala
ei tee mitään väärää rangaistessaan syntistä tämän synneistä.
Kuten Paavali retorisesti huudahtaa: "Ei
kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa?...Pois se!
Sillä kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?" (Room. 3:5-6).
Jumalalla on kiistämätön tuomio-oikeus kaikkiin ihmisiin. Koska
kaikki ovat tehneet syntiä koko maailma on syyllinen Jumalan edessä
(Room. 3:19). Tämä koskee myös niitä, jotka eivät koskaan ole
kuulleet Jeesuksesta. Hekin ovat tehneet syntiä.
Tällainen
ajattelu on ristiriidassa humanistisen maailmankuvan kanssa, jossa
ihminen on kaiken mitta. Monet
ovat karvoineen päivineen nielaisseet valistusajan mukanaan tuoman harhan
siitä, että esimerkiksi erilaiset ns. "luonnonkansat" elävät
jonkinlaisessa lapsenomaisessa viattomuuden tilassa. Niinpä länsimaisen
sivistyksen ja ennen kaikkea evankeliumin viemistä heille on pidetty heidän
kulttuurinsa tuhoamisena. Toki
lähetystyössä on aikanaan tehty rankkoja virheitä kuvittelemalla, että
kristinusko ja länsimaisuus ovat identtisiä. Nykyään tämä virhe elää
lähinnä enää vain evankeliumin vastustajien mielissä, jotka yhä
kuvittelevat, että kristinusko ja länsimaisuus ovat sama asia.
Jumalan
oman sanan mukaan kukaan ei ole synnitön. Tämä on totta riippumatta
siitä onko ihmisillä ollut kosketusta länsimaiseen kulttuuriin tai
evankeliumiin.
Luomakunta
todistaa Luojasta
"Mutta",
saattaa joku vastustella, "se mikä on syntiä meille ei välttämättä
heidän mielestään ole syntiä."Tämä kysymyksenasettelu ei
saavuta asian ydintä. Tarkoitukseni
ei ole yrittää tehdä saavuttamattomista kansoista syntisiä meidän
mittapuumme mukaan. Paavalin todetessa kaikkien tehneen syntiä hän ei
tarkoita edes omaa käsitystään synnistä. Raamattu
tarkoittaa Jumalan käsitystä synnistä.
Jumala
on luomistyössään ja antamalla ihmiselle omantunnon tehnyt kaikille
tiettäväksi tietyt perusasiat niin kiistattomalla tavalla, ettei kukaan
voi puolustella itseään.
Roomalaiskirjeen
luvussa 1 Pyhä Henki osoittaa, että Jumala on ilmeisellä tavalla
ilmoittanut itsensä Luojana: "Sillä
hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja
jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman
luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseään
puolustaa." (Room 1:20). Jos joku kieltää Luojan olemassaolon tai
hylkää hänet ja alkaa palvoa luotua Luojan sijasta se ei johdu
informaation tai ilmoituksen
puutteellisuudesta vaan ihmisen turmeltuneesta luonnosta, "ajatuksien
turhistumisesta", "ymmärtämättömän sydämen
pimeydestä" (Room. 1:21-23).
Nykypäivän
uskontotutkimus on hämmästyttävällä tavalla todistanut tämän
Raamatun sanan oikeaksi. Tutkijat ovat havainneet, että riippumatta
siitä miten syrjäisestä ja sivistyksestä irrallaan olevasta heimosta
tai yhteisöstä onkaan kysymys heidän muinaisessa perimätiedossaan
kerrotaan lähes poikkeuksetta yhdestä ainoasta Luojasta, jota ihmiset
alunperin palvelivat. Myöhemmin tapahtui jotain (syntiinlankeemus), minkä
seurauksena ihmiset alkoivat palvella lukuisia henkiä ja epäjumaluuksia.
Kuuluisa muinainen Inkakuningas Pachacuti suoritti valtakunnassaan
jumalanpalvelusreformin, jossa auringonpalvonta määrättiin
lakkautettavaksi ja kaikkien tuli palvoa yhtä ainoaa luoja-jumalaa, josta
inkojen ikivanha perimätieto kertoi. Pachacuti suoritti reformin sen jälkeen
kun hänellä luomakuntaa tarkkaillessaan heräsi vakava epäilys auringon
jumaluudesta ja muistaessaan isänsä kertomukset yhdestä Luojasta, jota
kansa muinoin palveli. Ikävä kyllä reformi jäi vain ylhäisön
keskuuteen, koska papisto pelkäsi kansan kapinoivan, mikäli heille
kerrottaisiin, että he olivat olleet väärässä koko ajan.
Omatunto
todistaa Lainantajasta
Roomalaiskirjeen
luvussa 2 Paavali siirtyy puhumaan omantunnon todistuksesta. Vaikka
pakanoilla ei ole Jumalan lakia, kymmentä käskyä, kirjoitettuna
ilmoituksena kuten juutalaisilla ovat nuo samat perusperiaatteet
kirjoitetut heidän omiintuntoihinsa.
On
mahdoton löytää yhtään kansaa, jossa toisen ihmisen luottamuksen pettämistä
(valehtelua), tai toiselle kuuluvan luvatonta ja petollista riistämistä
(varastamista), tai viattoman ihmishengen
riistämistä (murhaa) pidettäisiin kiitettävänä ja ylistettävänä
tekona. Mikään kansa, kuinka syrjäinen tahansa, ei palkitse tällaisista
asioista. Päinvastoin.
Mistä
tällainen hämmästyttävän yhtenäinen moraalinen ymmärrys?
Erilaiset
kulttuuriset tavat, jolla tätä moraalista ymmärrystä ilmennetään eivät
tee tyhjäksi tätä yhtenäistä universaalia moraalista ymmärrystä,
jonka Jumala on ihmissydämiin aseettanut. Esimerkiksi: Intiassa, päin
vastoin kuin Suomessa, naudanlihan syöntiä pidetään syntinä, koska
lehmä on pyhä eläin. Joku ajattelee, että tämä osoittaa, miten
erilainen käsitys ihmisillä voi olla oikeasta ja väärästä. Mutta
vaikka pinnallisesti katsottuna kulttuurinen käsitys on hyvin
erilainen syvemmällä tasolla sekä suomalaiset että intialaiset jakavat yhteisen käsityksen:
Sekä me suomalaiset että intialaisetkin pidämme viattoman ihmisen
murhaamista vääränä. Hieman karrikoiden sanottuna: Intialaiset
varjelevat lehmiään, koska uskovat isoäidin sielun kenties jälleensyntyneen
lehmäksi! Olisi väärin tappaa ja syödä isoäitiä.
Paavali
kirjoittaa: "Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostaan tekevät, mitä
laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä
laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä,
kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksen keskenään
syyttävät tai myös puolustavat heitä" (Room. 2:
14-15).
Näiden
kahden asian avulla - Jumalan todistus luomakunnassa ja omassatunnossa -
Raamattu osoittaa, että "kaikki,
niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaisetkin ovat synnin alla. Niinkuin
kirjoitettu on: ‘Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan ... kaikki
ovat poikenneet pois, kaikki tyynni lelvottimiksi
käyneet; ei ole ketään joka tekee sitä mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään...kaikki
ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla..." (Room.
3:9,10,12,23).
Kukaan
ei ole ollut kuuliainen edes sille vähimmäisilmoitukselle, jonka Jumala
itsestään on antanut luomakunnassa ja omassatunnossa. Siksi kaikki,
riippumatta siitä ovatko kuulleet Jeesuksesta, ovat Jumalan
oikeudenmukaisen tuomion alaisia.
Mitä
me siis tähän sanomme? Tai pikemminkin: Mitä me siis aiomme tehdä?
Mitä
sinä teet Jeesukselle, josta olet kuullut?
Monet
pakoilevat omaa vastuutaan Jumalan edessä saavuttamattomien kansojen selän
taakse. Sen sijaan, että kysyttäisiin mitä siitä seuraa, jos minä
hylkään Jeesuksen josta olen saanut kuulla, kysytäänkin yhtäkkiä
miten käy niiden, jotka eivät koskaan ole saaneet kuulla Hänestä.
Kysymys sellaisenaan ansaitsee tulla kunnolla vastatuksi eikä vain
lakaistuksi maton alle, mutta kukaan meistä suomalaisista ei voi vältellä
omaa ratkaisuaan Kristuksen pelastustarjouksen suhteen tämän kysymyksen taakse. Me olemme saaneet kuulla
evankeliumin. Ja sen mukaan meidät myös tuomitaan - tai
pelastetaan.
Johtopäätökset
Olen
Raamatun perusteella vakuuttunut siitä, että saavuttamattomat kansat eivät
voi pelastua ilman evankeliumia Jeesuksesta. Tämä ei johdu siitä, että
Jumala olisi kiinnostunut kansojen teologisen tietämyksen tasosta enemmän
kuin heidän pelastumisestaan. Se johtuu siitä, että jokainen ihminen on
ihan oikeasti tehnyt syntiä ja synnistä seuraa rangaistus. Jumalan rakkaus
saavuttamattomia kohtaan ei ilmene siinä, että Hän pelastaa heidät ilman
Jeesusta. Jumalan rakkaus näkyy siinä, että hän on antanut lähetyskäskyn
mennä kaikkeen maailmaan ja saarnata evankeliumia kaikille luoduille (Matt.
28:18-20; Mark. 16:15-16). Juuri siksi lähetyskäsky on niin äärimmäisen
tärkeä. Ilman evankeliumia kansat hukkuvat, monet menevät helvettiin.
Meillä, jotka tunnemme Kristuksen on siis suuri vastuu Jumalan edessä
siitä, että teemme voitavamme evankeliumin levittämiseksi. Jos emme itse
voi lähteä, niin olkaamme lähettämässä, uhraten varoistamme ja antaen
omastamme ja ajastamme lähetystyölle.
(c) 2002 USKON
PUOLESTA / Pasi Turunen
www.patmos.fi
