Pasi Turunen

Miten ilahduttavaa onkaan kuulla, että jollekin läheiselle on syntynyt lapsi. Uutisessa on jotain ainoalaatuista. Ilo, jota silloin kokee saa melkein ponnahtamaan pystyyn ja huudahtamaan ”Ihanaa!”

Taannoin sain kuulla, että tällainen pikku ”uutispommi” oli syntynyt serkulleni Hannelle. Siskoni soitti ja sanoi nuo kuuluisat sanat: ”Oletko kuullut?”. En ollut. Vähän myöhemmin kerroin vanhemmalle veljelleni: ”Oletko muuten kuullut?” Jostain oli kuullut. Uutiset lapsen syntymästä kulkevat nopeasti pienessä suvussamme.

Onnea ja Jumalan siunausta Hannelle ja pienokaiselle, toivoo serkkupoika Vantaalta.

Mutta tuo selittämätön sisäinen innostus muistuttaa minua siitä, mikä tekee evankeliumista ilosanoman. Tiedättehän nuo sanat, jotka sukulaiset saavat kuulla uunituoreiden isien ja äitien suusta: ” ”Meille on syntynyt lapsi! Se on poika!” Pitkä odotusaika on päättynyt. Lapsi on syntynyt. Tämä uutinen, tämä tunne, tavoittaa meidät jouluna ja yhdistää eri aikakaudet yhdeksi suureksi Jumalan ylistykseksi.

PROFEETAN JOULUYÖ

Profeetta Jesaja kuulee Pyhässä Hengessä uutisen lapsen syntymästä, erikoista kyllä, etukäteen. Jumala, jolle mennyt, nykyinen ja tuleva ovat kuin yksi suuri nykyhetki kuiskaa Jesajan sydämelle saman ilouutisen, joka on täyttänyt Jumalan sydämen riemulla ennen kuin maailmaa olikaan. Jumala haluaa profeetan kokevan jotain siitä riemusta, joka Jumalan sydämellä on pojan syntymästä. Ilouutinen tavoittaa Jesajan monta sataa vuotta ennen itse tapahtumaa. Menneisyys ja tulevaisuus sulavat yhdeksi tässä ilouutisessa: ”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu!” (Jes. 9:5).

Taivas huutaa profeetan sydämeen riemullisesti: ”Se on poika!” Kenties Jumalan mies havahtui rukouksestaan ja ryntäsi kadulle huutamaan: ”Se on poika!” Kenties ihmiset ajattelivat profeetan olevan ”täynnä makeaa viiniä”.

Jesaja ilo on samaa kuin Johannes kastajan äidin (Lk. 1:43-44) ja paimenten ilo näiden kuullessa kedolla enkelten viestin: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” (Lk. 2:10-11). Jesajan ilo oli samaa kuin Elisabetin, Marian ja Joosefin ja paimenten ilo. Taivasten valtakunta näet on iloa Pyhässä Hengessä (Room. 14:17), iloa siitä, että lapsi on syntynyt ja poika annettu. Siinä ilossa taivas on läsnä.

Jesaja tietää myös mitä tästä lapsesta isona tulee. On syntynyt lapsi ”jonka hartioilla on herraus … Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton.” (9:5, 6).  Ei ihme, että juuri tämän lapsen syntymä on, kuten enkelit kedolla ilmoittivat, ”suuri ilo”. Hän ei vain anna ja tuo rauhaa. Hän itse on rauha. Siksi hänen nimensäkin on Rauhanruhtinas. Hän on rauha Jumalan ja ihmisen välillä. Mitä minä olen, mitä sinä olet, ei ole jouluna tärkeää. Meidän rauhamme perustus ei ole meissä itsessämme, vaan Hänessä, joka on rauha.

JOULUYÖN RAUHA

Hän on rauha myös levottomalle omalletunnolle. Et koskaan löydä rauhaa sisimmällesi mistään muualta, kuin katsomalla tähän lapseen, jonka hartioilla on herraus. Kun Jeesus kastettiin, taivaat avautuivat ja Pyhä Henki ruumiillisessa muodossa laskeutui hänen päällensä. Taivas itse julisti ja antoi todistuksen hänestä: ”Tämä on minun rakas Poikani [Jes. 9:5], johon minä olen mielistynyt.” (Matt. 3:17).

Jesaja huudahti: ”Lapsi on meille syntynyt; poika on meille annettu”. Hän tuli meitä varten. Jumalan mielisuosio oli hänen päällään. Kasteessa Jeesuksen kohdalla tapahtuu jotain, mitä ei tapahtunut, eikä ole tapahtunut, kenenkään toisen kastettavan kohdalla milloinkaan. Meidän rikkomustemme tähden Jumala ei koskaan voisi sanoa olevansa meihin itsessämme mielistynyt, niin kuin hän oli mielistynyt Poikaansa. Me kaikki olemme syntisiä. Meihin Jumala on kuitenkin mielistynyt Poikansa tähden, joka syntiemme vuoksi annettiin meille. Tämä ei tarkoita, että Jumalan laupeus meitä kohtaan Kristuksessa on jollakin tavoin väkinäistä – Kristuksen tähden pakotettua. Ikään kuin Jumala sydämessään kuitenkin tosiasiassa kantaisi kaunaa meitä kohtaan, mutta Kristuksen tähden hänellä ei ole vaihtoehtoja. Jumala ei ole ulkokultainen Jumala, joka sanoo rakastavansa meitä, mutta sisimmässään kuitenkin vihaa. Tässä juuri on joulun ihme: Poika on meille syntynyt ja hänen tähtensä Jumalalla ei ole pienintäkään vihaa meitä kohtaan, vaan hän rakastaa meitä niin kuin Kristusta. Sinä löydät omalletunnollesi rauhan, kun ymmärrät, että Kristus on annettu juuri sinulle. 

Sinä kelpaat Jumalalle sellaisena kuin olet, siksi että Kristus kelpaa Jumalalle sellaisena kuin Hän on.

Jesaja sanoo, että lapsen hartioilla on herraus. Varhaiskristillisessä raamatunselitysperinteessä (mm. Justions Marttyyri n. 165 jKr.) tämän ymmärrettiin viittaavan ristinpuuhun, jonka Herra Jeesus kantoi harteillaan Golgatalle. Hänen herrautensa on ristinpuun herrautta. Hän hallitsee Golgatalta käsin. Hän on ennen kaikkea lunastaja, josta Jesaja sanoo: ”…rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi” (Jes. 53:5).  Meillä on loppumaton rauha, koska poika, joka meille annettiin kantoi meidän rangaistuksemme, niin ettei mitään sijaa Jumalan vihalle enää jäänyt. Tämä rauha on perintöosamme, kun uskoimme Jumalan Poikaan.

TÄMÄ IHMISLAPSI ON JUMALA

Jouluna me haluamme usein korostaa, ettei Jeesus suinkaan ole enää vain ”seimen lapsi”, vaan Kuningas. Me haluaisimme ihmisten heittäytyvän suurieleisesti maahan kurjuutensa tuntien Herran edessä, jonka kasvoja taivas ja maa pakenee. Mutta onko tämä meiltä vain hengellistä machoilua? Onko tällainen asenne vain kaipuuta Siinain vuoren juurelle kokemaan Jumala, joka on niin peljättävä, ettei häntä kukaan rohkene lähestyä?

Joulu kutsuu ihmisiä seimen äärelle saman ihastuksen ja ilon vallassa, jota ihmiset kokevat lapsen syntyessä perheeseen. Vastasyntyneethän sulattavat sydämet ja vetävät ihmisiä puoleensa.  Jos sen sijaan teemme Jumalasta liian pelottavan ei kukaan uskalla tulla hänen luokseen. Lapsi löytää tiensä aikuisten sydämeen. Kirkastettu Kristus voi olla liian suuri monen pieneen sydämeen. Lapsi sinne mahtuu. Kyllä hän siellä sitten kasvaa ristin Herraksi ja ylösnousseeksi Vapahtajaksi, ja pieni sydän kasvaa mukana. Emme voi vaatia sydäntä ensin kasvamaan oikeisiin mittoihinsa Vapahtajaa varten. Joulun salaisuus on juuri siinä, että Hän alensi itsensä meidän mittoihimme.

Monelle joulu voi olla uuden elämän alku. Seimen äärellä heissä voi syttyä usko siihen, että tämä lapsi onkin ”ikiaikojen Jumala”, ja nuo hennon suloiset käsivarret ovatkin itse asiassa ”iankaikkiset käsivarret” (5 Moos. 33:27), jotka meidän syntiemme tähtemme lävistettiin. Joulu kutsuu heittäytymään uskossa noille käsivarsille ja huomaamaan, että ne ”kannattavat” meitä ikuisiin aikoihin saakka.

Joulu on evankeliumia alusta loppuun saakka. Haluan toivottaa Sinulle ja läheisillesi armorikasta ja siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa 2004 sekä toivorikasta Uutta Vuotta 2005.

(c) 2004 USKON PUOLESTA / Pasi Turunen
www.patmos.fi/uskonpuolesta