GIBSONIN JEESUS 
HERÄTTÄÄ TUNTEITA 
JA SAA IHMEITÄ AIKAAN
Pasi Turunen

Palkitun näyttelijän ja ohjaajan, Mel Gibsonin, tuottama ja ohjaama elokuva The Passion of the Christ sai kansainvälisen ensi-iltansa 25. helmikuuta ja tulee 24. maaliskuuta myös Suomen elokuvateattereihin. Jo ennen ensi-iltaansa elokuva on ennättänyt herättää kohua. Edellisen kerran Jeesuksesta kertova elokuva herätti tällaisen kohun, kun Martin Scorsese ohjasi Jeesuksen viimeiset kiusaukset. Se tosin herätti haloon harhaoppisuudellaan. Gibsonin elokuva sen sijaan liiallisella autenttisuudellaan. 

Jeesuksen elämän viimeistä 12 tuntia käsittelevä elokuva on tehty kokonaan aramean ja latinan kielillä. Näin elokuvaan on haettu ennen kokematonta autenttisuutta. Käsikirjoitus seuraa uskollisesti neljää evankeliumia – joitakin taiteellisia vapauksia on toki otettu -  ja tässä suhteessa odotettavissa on hengellisesti erittäin puhutteleva elämys.

Christian Broadcasting News’n www-sivuilla Jeesusta näyttelevä Jim Caviezel kertoo paneutuneensa vaativaan rooliinsa toden teolla. Roolisuoritus vaikutti häneen itseensä syvästi. Kuvausten aikana hän kertoo rukoilleensa: ”En halua ihmisten näkevän minua. Haluan heidän näkevän vain Jeesuksen.”

Elokuva on herättänyt kohua jo ennen ensi-iltaansa. Tuotantovaiheessa sitä on esitetty ennakkoon mm. Paaville sekä Yhdysvaltojen kristillisille johtajille, jotka kaikki ovat poikkeuksetta ylistäneet elokuvaa - niin, lienee kai oikein sanoa - maasta taivaaseen. Billy Graham sai nähdä elokuvan tavatessaan Mel Gibsonin henkilökohtaisesti viime marraskuussa ja oli hyvin vaikutettu näkemästään.

Elokuvan ennakkonäytännöissä kerrotaan tapahtuneen jopa ihmeitä. "Käsikirjoituksessa on mielenkiinoinen voima", Mel Gibson kertoo Christianity Today –lehden haastattelussa. "Paljon epätavallisia asioita, hyviä asioita, on tapahtunut. Ihmisiä parantuu sairauksistaan. Parilla henkilöllä on näkö ja kuulo parantunut." Gibson kertoo eräästä kuvausryhmän jäsenestä, jonka 6-vuotias tytär oli kärsinyt syntymästään saakka epilepsiasta. "Hänellä oli jopa 50 epileptistä kohtausta päivittäin. Mutta hänellä ei ole ollut niitä enää kuukauteen," Mel Gibson kertoo. Eräässä uskonnollisille johtajille tarkoitetussa ennakkonäytöksessä Gibson kertoi 2-vuotiaasta tytöstä, jonka sai näkönsä ja kuulonsa. "Ja sellaista ei voi teeskennellä, jos on vasta kaksi vuotias", Gibson sanoi.

Myös joitakin uskoontuloja kerrotaan tapahtuneen filmausten yhteydessä.

Elokuva on herättänyt myös kielteisiä reaktioita. Gibsonin tulkinta tapahtumista ei ole saanut Amerikan juutalaisyhteisön varauksetonta tukea. Juutalaisyhteisön vaatimuksesta elokuvasta poistettiin kohtaus, jossa kansa huutaa "Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle". Tämän kohtauksen elokuvassa katsottiin lietsovan juutalaisvihaa, leimaamalla juutalaiset syypäiksi Kristuksen surmaamiseen. Ongelmalliseksi asian tekee tietenkin se, että kyseinen kohtaus löytyy Matteuksen evankeliumista (27:25).

Tietenkään pelkän historiallisen tosiasian kertominen ei sellaisenaan lietso vihaa mihinkään suuntaan. Mutta syntynyt kohu on vain esimerkki siitä, että Jeesus herättää edelleen voimakkaita tunteita niin omassa kansassaan kuin pakanoidenkin keskuudessa. Ja hyvä niin. Sillä, kuten Kalevi Lehtinen on jossain ohimennen todennut: ”Meidän sukupolvemme on onnistunut siinä missä hänen oma sukupolvensa epäonnistui: tekemään Jeesuksesta tylsän.” Gibsonin elokuva saattaa tuoda asiaan uuden käänteen pakottamalla jokaisen ottamaan kantaa Jeesus Nasaretilaiseen – puolesta tai vastaan.

Baptistipastori, teologian tohtori, John White kommentoi noussutta kohua internetsivuillaan. Mielestäni osuvasti. Hän ihmettelee kuinka kysymys siitä, kuka viimekädessä oli Jeesuksen surmaamisen taustalla edelleen herättää niin paljon hämmennystä. Raamatun valossa asia on itsestään selvä: ”Sillä totisesti, tässä kaupungissa kokoontuivat sinun pyhää Poikaasi, Jeesusta vastaan, jonka sinä olit voidellut, sekä Herodes että Pontius Pilatus pakanain ja Israelin sukukuntain kanssa, tekemään kaiken, minkä sinun kätesi ja päätöksesi oli edeltä määrännyt tapahtuvaksi” (Apt. 4:27-28). Kuka siis oli Jeesuksen kuoleman takana? Vastaus on: Jumala! Varhaiskristityt tiesivät mitä Jumala vuosisatoja aikaisemmin oli sanonut profeetan kautta: ”Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä Jumalan lyömänä ja vaivaamana … Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes. 53:4, 6). ”Tässä on totuus,” John White sanoo. ”Kerrotaan ihmisille: Jumala antoi Poikansa ristille naulittavaksi. Eikä se tapahtunut siksi, että sinä voisit ratkaista sattuuko Hän sopimaan juuri sinulle Pelastajaksi. Hän teki minkä teki lunastaakseen kansansa, ja jos et tee parannusta ja usko Häneen et voi olla lunastettujen joukossa. Suurin kysymys ei ole mitä sinä teet Jeesukselle Kristukselle, vaan mitä Kristus tekee sinulle”.

Kristitty tomittaja ja pastori Lee Strobel oli elokuvan nähtyään erittäin vaikutettu: "Ihmiset tulevat tempaistua mukaan erittäin vaikuttavaan kertomukseen. Tämä on käytännössä Jumalan sanaa väreissä dolby-stereona ", hän totesi Hank Hanegrafin The Bible Answer Man radiolähteyksessä. "Elokuva seuraa evankeliumeita pääpiirteittäin melko tarkasti. Ihmiset lähtevät ulos teattereista mykistyneinä näkemästään ja mielessään lukematon joukko kysymyksiä. Ja juuri siinä on meidän tilaisutemme", Strobel totesi. Elokuvan herättämät kysymykset tulevat  tarjoamaan kristityille valtavan mahdollisuuden evankeliointiin. 

Kannattaa harkita elokuvalipun hankkimista ei-uskovalle läheiselle. 

-------------------
Regent University - professorit arvioivat laaja-alaisesti Gibsonin elokuvaa
Why Mel owes one to the Jews (Rabbi Daniel Lapin)
The Passion of Christ - viralliset kotisivut
The Passion -elokuvan trailereita täältä 

Is Christianity Cruel
CBN - The Passion sivusto - katsele mm. Jim Caviezelin haastattelu
CBN News - Jews for Jesus asks, "Who is Guilty for the Death of Christ?"




(
c) 2004 USKON PUOLESTA / Pasi Turunen
www.patmos.fi