MITÄ YHTEISTÄ BAABELILLA JA
KRISTITTYJEN YHTEYDELLÄ
Pasi Turunen

"Siinä he nyt ovat, yksi kansa ja yksi  ja sama kieli. 
Tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua. 
Nyt he pystyvät tekemään mitä tahansa. 
Menkäämme sekoittamaan heidän kielensä, 
niin etteivät he ymmärrä toistensa puhetta. 
Ja niin Herra hajotti heidät sieltä kaikkialle maailmaan, 
ja he lakkasivat rakentamasta kaupunkia." (1 Moos. 11:6-8) 

Vaimoni sisar, joka on kotoisin Iranista, Persiasta, on ollut käymässä luonamme ja yrittänyt opiskella ahkerasti suomea. Kerran hän kysäisi turhautuneena läksyjä tehdessään mistä ihmeestä oikein olemme saaneet näin vaikean kielen. "Ei se meidän vikamme ole," vastasin. "Kyllä se sieltä teiltä päin, Baabelista, on kotoisin tämä kielten sekaannus."

Paikoin hauskasti ovat kielet menneet sekaisin. Amerikasta ja Englannistahan sanotaan, että ne ovat kaksi maata joita erottaa sama kieli. Vieraillessamme vaimoni kanssa Albaniassa meille puoletaan valkeni, että suomenkielen ilmaisu "joo" tarkoittaa siellä kieltosanaa "ei". Ja jottei kommunikointi kävisi liian helpoksi on albanialaisilla lisäksi tapana myöntävän vastauksen merkkinä pyörittää päätä. Me taas vastaavassa tilanteessa nyökyttäisimme päätä. Tiedättehän miten luontevasti suomalainen voi kommentoida toisen puhetta hokemalla väliin "joo, joo..." Albaniassa siitä seuraa sekaannus. Samoin kuin siitä jos me kysymme heiltä onko kaikki hyvin ja he pyörittävät päätään.

Kun olin nuori uskova 1980-luvun alkupuolella varoittelivat jotkut vanhemmat saarnamiehet toisinaan vääränlaisesta kristittyjen yhteydestä. Sillä lienee tarkoitetun, mikäli oikein ymmärsin, "puhtaan opin" kustannuksella toteutetua yhteiskristillisyyttä. "Se on oikea Baabel, sekasotku, kun kaikki seurakunnat tulevat yhteen pitämään kokouksia," muistan jonkun sanoneen. Vähiin jäi silloin yhteyden pitäminen toisiin uskoviin muissa seurakunnissa.

Tosiasiassa Baabel ei ole siellä missä kristityt monesta eri suunnasta tulevat yhteen yhteisen uskon äärellä. Baabel on siellä missä yhteys on menetetty tai menetetään, koska ei ymmärretä enää toista!

Kieli on kuin liimaa. Se sitoo ihmiset toisiinsa. Niin kauan kuin puhutaan samaa kieltä kommunikaatio ja yhteistyö pelaa. Kun osapuolet lakkaavat ymmärtämästä toisiaan yhteys murenee käsiin. Tämä pätee yhteiseen liikeyritykseen, avioliittoon tai vaikkapa kristittyjen yhteyteen.

On murheellista havaita, että erilaisista kristillisistä taustoista tulevat ihmiset eivät aina tahdo löytää toisiaan, koska puhuvat samoista asioista eri tavoilla. En tarkoita, että olisi oikein vähättellä erilaisuutta silloin kun erilaisuus on todellista. Tarkoitan samankaltaisuuden vähättelyä silloin kun erilaisuus on vain näennäistä.

Esimerkiksi hiljattain uskoontullut ei osaa ilmaista hengellisiä asioita samoilla täsmällisillä ja opillisesti korrekteilla ilmaisuilla, joihin kokeneemmat kristityt ovat tottuneet. Häntä ei pidä tuomita. Häntä pitää opettaa. Sama pätee myös seurakunnallisella tasolla. Toisessa seurakunnassa, jonka historia on vasta nuori, ei välttämättä käytetä aivan samoja, historian saatossa hioutuneita täsmällisiä ilmaisuja joihin pidemmän historian omaavat ovat tottuneet. Ja vain se, että kokouskäytäntö (lue: liturginen traditio) on vapaamuotoisempi tai muuten poikkeava ei tarkoita, etteivätkö he rakastaisi ja arvostaisi samoja asioita, kuin vanhemman perinteen omaavat seurakunnat.

Apostoli Paavali antaa kirjeissään kaksi tähän yhteyteen soveltuvaa kehotusta. Hän käski teroittamaan uskoville sitä, "etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat." (2 Tim. 2:14). Sanoista riitely voi tämän jakeen mukaan aiheuttaa suorastaan katastrofin (kreik. katastrofe = turmio) joidenkin elämässä. Pahinta mitä voi tapahtua on se, että joku uskosta osaton hylkää evankeliumin nähdessään kuinka kristityt riitelevät keskenään sanoista. Filippiläiskirjeessä Paavali sanoo: "Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä!" (Fil. 3:16). Kristittyinä ja seurakuntina itse kukin on ehtinyt samalla tiellä eri vaiheeseen. Ja niin kauan kuin vaellamme samaa tietä meidän tulee tiedostaa olevamme yhtä Kristuksessa erilaisuudestamme huolimatta.

Sanoisin parikymmentä vuotta asioita seuranneena, että monet ns. harhaoppisyytökset, jolla ihmisiä ja seurakuntia on leimattu harhaoppisiksi ovat perustuneet luuloihin ja evankeliumin ytimen kannalta täysin epäolennaisiin huomioihin. Esimerkin vuoksi mainitsen miten eräässä lukemassani artikkelissa Nicky Gumbelin Alfa-kurssi leimattiin muka "Kingdom Now" (Valtakunta nyt) nimisen harhaliikkeen tuotokseksi pelkästään sillä perusteella, että Gumble oli jossain kirjoittanut siitä kuinka kristityt kokevat Jumalan valtakunnan todellisuuden eräänlaisessa nykyisyyden ja tulevan lopputäyttymyksen välisessä jännitteessä: "Jumalan valtakunta on 'nyt' ja 'ei-vielä'" Gumble kirjoitti. Tämän vuoksi lukuisia sieluja Kristuksen tuntemiseen johtanut Alfa -kurssi leimattiin epäillyttäväksi. Vain yhden asiayhteydestä irroitetun lauseen perusteella. Voi pyhä yksinkertaisuus! Millaista surkeaa journalismia. Samalla johdonmukaisuudella olisi pitänyt kysyä mikä sitten on se samassa lauseessa mainittu "Valtakunta 'ei-vielä'" -liike? Tämä oli vain eräs esimerkki siitä, kuinka helppoa on alkaa kiistellä sanoista ja lyödä leimoja.

Yhteyden vaalimisen kannalta hyvänä nyrkkisääntönä voisi pitää vanhaa sanontaa: Tärkeämpää kuin se mitä toinen sanoo on se mitä hän tarkoittaa. Ei siis vain sanat, joita toinen käyttää, vaan se mitä hän noilla sanoilla tarkoittaa. Jos siis joku sanoo jotain oudolta kuulostavaa, mutta tarkoittaa ihan oikeaa asiaa, ei ole syytä huoleen. Jos taas joku sanoo jotain oikealta kuulostavaa, mutta tarkoittaa ihan outoa asiaa on on syytä huoleen. Tämä vaatii kuuntelemisen taitoa. Mutta niinhän Jaakob sanoo: "olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan." (Jaak. 1:19). Niin, ehkä kristittyjen yhteys ei synnykään niin paljon puhumalla kuin toista kuuntelemalla.

Ja niille, jotka itseni tavoin pitävät opillisia asioita tärkeinä ja rakkaina, on hyvä todeta, että myös kristittyjen yhteys on opillinen asia: "Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." (Joh. 13:35). Jeesus itse rukoili ylimmäispapillisessa rukouksessaan (Joh.17) sitä, että hänen omansa voisivat olla yhtä. 

Yhteyden vaaliminen ei ole helppo laji. Mutta siihen pyrkiminen on Kristuksen itsensä antama käsky. Itse olen sitoutunut siihen, että yhteyden on omalta puoleltani alettava jo ennen kuin olen toisen kanssa samaa mieltä hänen kanssaan kaikista asioista. Jos tässäkin kohden osoitan laupeutta ja pitkämielisyyttä saan itse toivon mukaan osakseni laupeutta Herralta. Ei Hänkään ole varmasti minun kanssani samaa mieltä kaikesta, mutta silti suostuu kulkemaan rinnallani. 

Voittaaksemme sieluja Kristukselle pimeyden kadottavien voimien otteesta tulee kristittyjen kyetä toimimaan yhdessä, seisomaan toistensa rinnalla. Paras lahja maallemme on se, että kristityt yhteisrintamassa käyvät rukoilemaan, julistamaan evankeliumia  ja voittamaan sieluja. 

Eino Leinon isänmaallinen "Me kasvamme" runo on innostava, suorastaan profeetallinen. Sen kielikuvissa voidaan hyvin nähdä raamatullisia sävyjä vaikkei runoilija itse ehkä niitä sellaisiksi alunperin ajatellut:

Me kasvamme Kalevan juuresta.
Me laulamme maasta
suuresta.
Me nostamme kansamme kunniaan,
yön valtoja vastahan taistelemaan,
ja peittävä ei petos, saasta
ole laaksoja laulujen maan.

Me seisomme yksin päällä maan.
Meill' on tämä ranta
täällä vaan. Jos me  emme tääll' ylös katsone vain;
jos me  emme toistamme tukene ain,
me sorrumme niin kuin santa
alle aaltojen pauhoavain.

Meill' onhan niin paljon yhteistä.
Miks riidellä oraan
lyhteistä?
Vain toukojen, toivojen aika on tää.
Kuka tietää, ken laihomme leikkaa nää?
Mut sortua saa ne ei soraan,
joka riitojen riehusta jää.

Siis kylki kylkehen kiinni vaan!
Ei meill' ole maljat
viinimaan,
mut seiskame näin, sotatorvi kun soi,
niin kauniisti kansamme riemua voi
myös kuohua Kalevan kaljat.
Ole siunattu, Suomeni oi!

(Me Kasvamme, Eino Leino, Suuri Runokirja, Karisto Oy 1981)

(c) 2003 USKON PUOLESTA / Pasi Turunen
www.patmos.fi