New Page 1

TULKINTAKYSYMYS

Sain sähköpostitse oheisen kysymyksen. Hyvä ja ytimekäs kysymys, joka antaa mahdollisuuden pohdiskella Raamatun tulkintojen erilaisuuteen liittyviä kysymyksiä, kuin myös sitä kuinka kristityn tulisi suhtautua toisiin kristityihin, jotka ymmärtävät asiat eri tavalla. Olen hieman muokannut ja laajentanut alkuperäistä kysyjälle lähettämääni vastausta.

"Moi

Olen miettinyt, että koska tuosta pelastumisen menettämisestä on kahdenlaista tulkintaa, niin onko oikein, että erehtyväinen ihminen pitää näistä jompaakumpaa ehdottomasti oikeana, koska loppujen lopuksi pelastumisesta huolehtii ainoastaan Jumala. Eikö ihmisen pitäisi nöyrtyä ja todeta, että pelastuksen ehkä voi menettää? Sama juttu kasteenkin suhteen, miten ihminen voi olla niin varma juuri omasta tulkinnastaan, että milloin pitää kastaa ja montako kertaa, koska sekin on Jumalan työtä?"

Moi

Kiitos kysymästä. Ongelma ei mielestäni ole se, että erehtyväinen ihminen joutuu pitämään jotain tulkintaa oikeana. Muunlaisia ihmisiä ei ole. Kaikki ihmiset ovat erehtyväisiä. Tämä ei silti tarkoita, että he välttämättä aina erehtyvät vain siksi, että ovat periaatteessa erehtyväisiä. Se vain tarkoittaa, että meidän on oltava nöyriä ja kuunneltava toistakin osapuolta ja punnittava erilaisten näkemysten puolesta esitetty näyttö avoimin mielin.

En myöskään usko, että kaikki tulkinnat olisivat vääriä. En pidä aiheellisena epäillä sitä, ettei kenelläkään ole oikeaa vastausta. Kaikki erilaiset tulkinnat eivät voi olla yhtä tosia ja oikeita. Teoriassa toki on mahdollista, että kaikki voivat olla väärässä. Käytännössä en kuitenkaan usko, että näin on. Sitä paitsi, voidakseen kategorisesti todeta kaikkien tulkintojen olevan vääriä olisi epäilijän ensin tunnettava se oikea tulkinta. Miten hän muutoin voisi varmuudella tietää, ettei kellään ole sitä oikeaa vastausta?

Erilaisten tulkintavaihtoehtojen olemassaolo ei merkitse sitä, että oikeaa tulkintaa ei ole olemassa, tai että sitä ei voitaisi löytää. Tulkintojen moninaisuus merkitsee vain suurempaa vaivannäköä ja paneutumista erilaisten vastausten perusteluihin, jolloin niiden heikkouksia ja vahvuuksia arvioimalla voidaan päästä Raamatun tekstin alkuperäistä merkitystä mahdollisimman lähellä olevaan tulkintaan. Useinkaan tämä ei ole mikään kovin vaikea tehtävä: esimerkiksi on aika helppoa päätellä kumpi on oikea tulkinta sanoako, että Jeesus on Raamatun mukaan Jumalan Poika ja maailman pelastaja vaiko sanoa, että hän ei Raamatun mukaan sitä ole. Joissakin tilanteissa asia ei aina ole näin yksiselitteinen ja siksi on oltava nöyrä pitäessään kiinni omaksumastaan näkemyksestä.

Asiaa ei valitettavasti voida ratkaista sillä, että vedotaan vain siihen, kuinka Pyhä Henki on "kirkastanut" asian tai "yhtynyt" johonkin näkemykseen. Vastakkaisen näkemyksen edustaja voi aina vedota siihen, että Henki on kirkastanut hänelle juuri toisenlaisen näkemyksen. On luettava Raamattua ja perehdyttävä asioiden taustoihin. Käytettävä Jumalan antamaa ymmärrystä. Opittava punnitsemaan perusteluja, niiden heikkouksia ja vahvuuksia. Tässä prosessissa Pyhä Henki ohjaa sellaista lukijaa, joka kunnioittaa Jumalan sanaa niin paljon, että on valmis näkemään vaivaa, eikä vain käytä Pyhää Henkeä oman laiskuutensa peittona. Kun sitten oikea tulkinta on löydetty Pyhä Henki aivan varmasti yhtyy siihen. Työpöytäni ikkunanlaudalla on vuosien ajan ollut taulu, jossa lukee:

" If you long to know the mind of God, you must learn to use your own - If you're looking for truth that can transform your life and change the world, devote yourself to the diligent, disciplined study of God's Word. Because a faith that's truly mature requires a mind that's well-informed."

Tulkitsijoiden erehtyväisyys ei merkitse sitä, että vaaka ilman muuta automaattisesti kallistuu juuri pelastuksen menettämisen eduksi, ikään kuin epävarmuus olisi tulkittavissa argumentiksi sen näkemyksen puolesta, että pelastuksen voi menettää. Yhtälailla ne, jotka päätyvät uskomaan pelastuksen menettämisen olevan mahdollista ovat tulkitsijoina erehtyväisiä ja ovat saattaneet tässä näkemyksessään erehtyä. Tulkitsijoiden erehtyväisyys ei itsessään ole missään asiassa todiste kumpaankaan suuntaan jomman kumman näkemyksen eduksi toista vastaan.

Ongelma opillisissa keskusteluissa ei myöskään ole se, että kukin osapuoli uskoo vakaasti itse olevansa pääpiirteittäin oikeassa ja vastakkaisen näkemyksen edustajan olevan väärässä. Tämä koskee jokaista keskusteluun osallistuvaa. Ei kukaan esitä vakaumuksenaan sellaista minkä alusta pitäen uskoo olevan väärin. Kukin osapuoli uskoo itse olevansa oikeassa ja toisen väärässä. Tässä ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää tai epähengellistä tai loukkaavaa. Tämä on vain luonnollinen seuraus siitä, että ihminen sitoutuu johonkin näkemykseen. Ratkaisevaa Kristuksen kasvojen edessä nähdäkseni on se, että kunnioitamme keskusteluosapuolia ja kohtelemme heitä reilusti ja rakkaudellisesti samalla kun perustelemme maltillisesti sen miksi itse näemme asian toisin kuin keskustelukumppani. Jos toinen ei vakuutu, niin uhkaileva käyttäytyminen tai herjaaminen eivät toista vakuuta ja siksi sellaiseen turvautuminen ei kuulu kristitylle.

Uskon, että pelastuksen menettämisen tulkinta on väärä eikä tee oikeutta kaikelle mitä uusi testamentti opettaa pelastuksesta. Ne, jotka näkevät asian toisin kuin itse näen, uskovat minun olevan väärässä. Tämä on aivan ymmärrettävää ja luonnollista. Suvaitsevaisuus merkitsee sitä, että kunnioitamme ihmisinä niitä, joiden kanssa olemme itse eri mieltä tai jotka ovat meidän kanssamme eri mieltä. Suvaitsevaisuus ei edellytä, että kaikkien on oltava samaa mieltä asioista. Eihän silloin olisi mitään suvaittavaa, jos kaikki ovat samaa mieltä :-)

Punnittuani erilaisia tulkintavaihtoehtoja sekä niiden puolesta esitettyjä perusteluita olen itse vakuuttunut siitä, että Raamattu opettaa ettei pelastusta voi menettää. On yksittäisiä jakeita, jotka tämän näkemyksen kannalta ovat jossain määrin haastavia ja ongelmallisia, mutta kun ne asetetaan laajempaan kokonaisuuteen ne nähdäkseni harmonisoituvat paremmin pelastuksen kestävyyden tulkinnan valossa, kuin sen menettämisen valossa. Ymmärrän niitä veljiä ja sisaria, jotka uskovat pelastuksen menettämisen mahdollisuuteen. Itsekin olen uskoontuloni jälkeisinä vuosina aluksi uskonut näin pitkän aikaa. Tunnen siis argumentit ja tiedän millä tavoin tämäkin näkemys rakentuu ja mihin se perustuu. Se auttaa minua ymmärtämään ja kunnioittamaan niitä, jotka näkevät asian toisin kuin itse tänä päivän ymmärrän.

Pohdiskelit myös sitä miten ihminen voi olla varma juuri omasta tulkinnastaan. Ensiksi, jokaisella ihmisellä on jokin tulkinta suuntaan tai toiseen. Oli kysymys mistä asiasta tahansa. Varmuutta voi olla kahdenlaista: joko sellaista, että henkilö on tutkinut asiaa ja perehtynyt sen puolesta ja sitä vastaan esitettyihin argumentteihin, ja siten hänelle on muodostunut perusteltu näkemys asiasta; toisaalta ihmisellä voi emotionaalisesti olla sitoutunut johonkin näkemykseen, jonka perusteita hän ei lähemmin tunne. (kenties siksi, että se on hänen yhteisönsä näkemys). Molemmat ovat omalla tavallaan varmoja tulkinnastaan. Mielestäni on järkevämpää olla varma ensin mainitulla tavalla - vaivannäön ja tutkimisen kautta tuntea näkemyksen vahvuudet ja heikkoudet ja näin vakuuttua suuntaan tai toiseen - kuin dogmaattisesti pitää kiinni jostain asiasta, jota ei edes oikein tunne. Tällainen "varmuus" on perusteetonta. Jos varmuus tulkinnasta nojaa punnittuihin perusteluihin, niin sellaisessa varmuudessa ei sinänsä ole mitään väärää tai pahaa. Perusteltu varmuus on hyvä asia. Mitä enemmän asioita tuntee sitä nöyremmäksi se toivon mukaan tekee. Ongelma ei useinkaan ole se, että tietäisi liikaa. Pikemminkin se luo ongelmia jos tietää liian vähän ja esiintyy kovin varmana. Näkemysten huolellinen punnitseminen johtaa lopulta siihen, että löytyy oikeanlainen levollinen luottamus - ja tässä mielessä varmuus - sen suhteen, että näkemykseni perustuu todella siihen mitä Raamattu alunperin tarkoittaa. Näin se ei ole petollista ja ylpeää itsevarmuutta "omasta tulkinnasta", ikään kuin ratkaisevaa olisi se minkälainen näkemys minulla on, vaan se on levollista luottamusta ja vakuuttuneisuutta sen suhteen, että asioita punnittuani ja tutkittuani olen löytänyt Jumalan sanan oman merkityksen. Siitä on sitten tullut minun tulkintani , koska siitä on tullut minun sydämeni omaisuutta.

Olen varma - levollisen luottavainen - ja vakuuttunut siitä, että Raamattu opettaa, ettei pelastusta voi menettää. Tähän olen päätynyt asioita ja näkemyksiä punnitsemalla. Mutta minä voin olla väärässä. Tämä ei tarkoita, että olisin jotenkin epävarma asiasta. Se vain tarkoittaa sitä, että olen avoin punnitsemaan uusiakin perusteluita sitä mukaa kun niitä tulee vastaan, enkä sulje itseäni ja ajatusmaailmaani keskustelulta ja toisilta. Ikään kuin mikään mitä sanotaan ei enää voisi minuun vaikuttaa mihinkään suuntaan. Säilyttää avoin mieli ja sydän kaikkia veljiä ja sisaria kohtaan on mielestäni Kristuksen mielen mukaan toimimista. "Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa" (1 Kor. 8:1). Kun tavoitteena on rakkaudessa rakentaa veljiä ja sisaria, eikä vain voittaa teologista väittelyä ja näin pönkittää omaa oikeassa olemisen tarvetta, on varaa olla varma asiastaan.

Päätteeksi voisin vielä siteerata erästä saarnaajaa, jonka ajatukseen ilolla yhdyn:

"There are a few things I would die for; a few more I would argue strongly; after that I am too busy trying to preach the Gospel to split hairs. People in my generation are lost, hungry, in prison, wounded, alone... Many of our generation are dying without knowing God - not dying for the lack of theology, but for lack of love"

Kristillinen ja raamatullinen oppi on tärkeä asia. Siitä keskustelemisella - jopa väittelemisellä - on paikkansa. Mutta koskaan opillisten erimielisyyksien - silloin kun ne eivät koske pelastuksen kannalta aivan ehdottoman luovuttamattomia asioita - ei saisi antaa viedä meidän huomiotamme pois siitä mikä Jumalan valtakunnassa on kaikkein tärkeintä - sielujen voittaminen.

Kesäterveisin, veljesi Kristuksessa

Pasi Turunen

---------
Lisälukemistoa:
Pasi Turunen: Voiko uudestisyntynyt kristitty joutua kadotetuksi
Matthew J. Slick: Comments on Calvinism