USKON OPPITUNTI
VIIKUNAPUUN VARJOSSA

Pasi Turunen

 

”Silloin Pietari muisti Jeesuksen sanat ja sanoi hänelle: 
’Rabbi, katso, viikunapuu, jonka sinä kirosit, on kuivettunut.” 
Mark. 11:21

Minua on suunnattomasti kiehtonut kertomus viikunapuun kiroamisesta. Monia se hämmentää. Miksi ihmeessä Jeesus toimi moisella tavalla? Ei kuulosta jeesusmaiselta kirota luontokappaleita, joilla ei ollut omassa vallassaan kantaako hedelmää vai ei? Ja miksi hän kirosi puun vaikka ei ollut hedelmän aika?

Mitä siis mahtaa kätkeytyä erikoisen tapahtuman taakse?

Tutkijat usein sijoittavat kertomuksen osaksi ns. temppelivälikohtausta, jossa viikunapuun kiroamisessa on nähty symbolisena osoituksena siitä, että temppelin aika jumalanpalveluselämän keskuksena oli ohitse ja se hävitettäisiin. Viikunapuun kiroaminenhan tapahtuu Markuksen evankeliumissa matkanvarrella Jerusalemiin, jossa Jeesus ajoi kaupustelijat ja rahanvaihtajat ulos (11:12-17). Paluumatkalla kuljettiin saman viikunapuun ohitse ja se oli kuivettunut.Temppeliyhteydellä on siis oma perusteltu paikkansa ja se antaa aihetta jatkopohdintoihin, mutta jossakin toisessa yhteydessä.

Toisaalta viikunapuun kiroaminen kuljettaa lukijansa rohkaisevaan opetukseen uskosta ja rukouksen mahdollisuuksista: ”Jos joku sanoisi tälle vuorelle: ’Kohoa ja heittäydy mereen’, eikä epäilisi, vaan uskoisi sen tapahtuvan, minkä hän sanoo, niin se hänelle tapahtuu. Kaikki mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.” (Mark. 11:23-24).

Pitkän aikaa rypistelin otsaani tämän tekstin äärellä, koska jotenkin kummallisesti se käänsi huomioni omaan uskonpuutteeseeni. Se asetti minut mielessäni vuoren juurelle ja Jeesuksen sanat kaikuivat korvissani jostain pilvien sekaan katoavan vuorenhuipun suunnalta. Heti luettuani sanat ”sanoisi … eikä epäilisi, vaan uskoisi …” minussa herää kysymys, jonka kärki tuntuu kääntyvän itseäni vastaan: Miten minä pystyn uskomaan noin ehdottomalla varmuudella? Ja niinpä huomaan, että en pystykään. Vaikutus rukouselämään on masentava – juuri päinvastainen kuin mihin Jeesus mitä ilmeisimmin tähtäsi, nimittäin rohkaista minua uskomaan ja rukoilemaan. Siinä minä seisoin vuorenjuurella uskon hartiat lysyssä, omaa voimattomuuttani potien. "Tälle vuorelle..." huokasin epätoivoisena.

Mutta sitten tajusin mitä viikunapuulle oli tapahtunut: Se oli kirottu! Halleluja! Se kuivettui! Kiitos Herralle!

Jakeet 23-24 on luettava viikunapuun varjossa. Ilman tuota kirottua viikunapuuta (sic!) huomio kiinnittyy väärällä tavalla meihin itseemme ja omaan uskomiseemme. Miksi viikunapuu ennen opetusta uskosta on tärkeä? Katsotaan asiaa lähemmin.

Viikunapuun kannalta ratkaiseva hetki koetaan jakeen 14 kohdalla, jonka mukaan Jeesus ”puhui ja sanoi sille” jotain. Mitä Jeesus puhui ja sanoi? ”Älköön ikinä enää kukaan sinusta hedelmää syökö”! Mikä evankeliumi!

Milloin arvelet viikunapuun tämän jälkeen seuraavan kerran kantaneen hedelmää? Seuraavana päivänä? Kummallinen kysymys sinä ehkä ajattelet. Sanoohan jae 20: ”Kun he varhain aamulla kulkivat ohi, näkivät he viikunapuun kuivettuneen juuria myöten.” Ja silloin Pietari juuri muisti Jeesuksen sanat. Milloin viikunapuu siis seuraavan kerran saattoi kantaa hedelmää jos ei seuraavana päivänä? Viikon päästä? Kuukauden? Seuraavana vuonna? Lukijani ihmettelee näitä kysymyksiäni. Ja syystä. Sanoohan teksti selvästi ”älköön IKINÄ ENÄÄ KUKAAN sinusta hedelmää syökö”.

Miksi viikunapuun kohtalo oli tällainen? 

Koska Jeesus oli puhunut ja sanonut sille, että näin kävisi!

Ymmärrätkö, että Jeesuksen sanojen jälkeen viikunapuun kohtalo oli absoluuttisesti sinetöity. Puulla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia. Miksi? Ei siksi, että sille oli joskus sanottu ”älköön ikinä enää kukaan sinusta hedelmää syökö”, vaan siksi, että JEESUS oli sanonut sille ”älköön ikinä enää kukaan sinusta hedelmää syökö”!

Kun Jumala sanoo: ”Tulkoon valo!” silloin valo tulee. Jumala ei sano: ”Tulkoon… äh… tulkoon … eiku… tulkoon… noh… Tulkoon valo? Mitä mä teen väärin kun se ei tule?”  Jeesus on Jumalan sana lihassa (Joh. 1:1, 14). Aina kun Jeesus sanoi jotain se tapahtui. Jeesus sanoi sokealle: ”Saa näkösi … Ja heti hän sai näkönsä” (Luuk. 18:42); Jeesus sanoi pitaliselle: ”Minä tahdon; puhdistu.” Ja heti pitali lähti hänestä (Mark. 1:41.42); Jeesus käski saastaista henkeä: ”Vaikene, ja lähde hänestä”, ja se lähti (Mark. 1:25-26); Jeesus huusi neljättä päivää kuolleena olleelle Lasarukselle: ”Tule ulos!” Ja – Johannes kertoo heti perään – ”kuollut tuli ulos…” Jeesus sanoi viikunapuulle: "Älköön ikinä enää ..." Ja puu kuivettui juuriaan myöten. 

Juuri tässä on viikunapuun varjossa saadun opetuksen ydin. Jeesuksen sana sinetöi viikunapuun kohtalon peruuttamattomasti, ikuisiksi ajoiksi. Kun Jeesus heti perään opettaa opetuslapsilleen rukouksen mahdollisuuksista meidän tulee muistaa, että myös tuo opetus on Jeesuksen puhetta ja sanoja: Jos Jeesus on luvannut, että rukouksemme kuullaan silloin ne tulevat kuulluksi! Miksi emme siis rohkeasti anoisi ja uskoisi, että rukouksiimme vastataan, kun kerran Jeesus itse uskoo rukoustemme tulevan kuulluiksi. Miksi Sinä tai minä epäilisimme sellaista mihin Jeesuksella on uskoa?

Jos Jeesuksen kiroussana oli niin voimallinen ja ehdoton, niin kuinka paljoa ennemmin Hänen hyvät lupauksensa meille!

Rukousvastausten saaminen ei ensisijassa eikä viime kädessä ole riippuvainen itsemme manipuloimisesta ”uskoksi” (muistuttaa sanaa ”uskottelu”) kutsumaamme subjektiiviseen mielentilaan. Rukousvastaukset tulevat siksi, että JEESUS ON SANONUT, että mitä hyvänsä me anomme Hänen tahtonsa mukaan sen me saamme (Joh. 14:13; 15:7). Usko on yksinkertaisesti luottamusta (Hebr. 11:1) noihin sanoihin, niiden varassa elämistä ja sen oivaltamista, että Jeesuksen sana – olipa kysymyksessä viikunapuun kiroaminen tai lupaus siitä, että rukouksiimme vastataan – ei voi jäädä toteutumatta. Vai löydätkö Jumalan sanasta ainuttakaan kohtaa, jossa Jeesuksen sana ei olisi käynyt toteen? Jos Hän on sanonut, että Sinulle vastataan miksi vielä rukoilet aralla ja epäröivällä mielellä? Eikö asia ole yhtä varma kuin jos se mitä olet anonut olisi jo sinulle annettu?

Näkeekö Jeesus sinut viikunapuun alla missä Hän opettaa luottamusta lupauksiinsa? ”Sentähden, että minä sanoin sinulle: ’minä näin sinut viikunapuun alla’, sinä uskot. Sinä saat nähdä suurempia, kuin nämä ovat.” (Joh. 1:50). Sisareni ja veljeni, alaspainettu matkatoverini, tahdon rohkaista sinua. Sinä saat nähdä vielä suurempia, kuin mitä tähän asti olet kokenut! Älä anna periksi rukouksissasi. Vastaukset ovat jo matkalla.

 

Jälkikirjoitus

Mutta jotakuta voi jäädä vaivaamaan kysymys siitä miksi Jeesus kirosi viikunapuun vaikka ei ollut hedelmän aika (Mark. 11:13).  On syytä lyhyeen jälkikirjoitukseen. Jeesuksen toiminta ei suinkaan ollut mikään nälkäisen miehen kärsimätön päähänpisto sen enempää kuin juttelu samarialaisen naisen kanssa kaivolla vastoin juutalaisten käytäntöä jokin matkasta väsyneen ja janoisen miehen hairahdus (Joh. 4:5-42). Jeesus oli profeetta (vähintäänkin) ja tiesi aina mitä hän tulisi tekemään Silloinkin kun hänen toimintansa opetuslasten silmissä vaikutti yllättävältä ja oudolta (Joh. 6:5-6).  Tiedettiin näet, että viikunapuut saattoivat kantaa varhaishedelmää (Hoos. 9:10). Niinpä Jeesus nähdessään viikunapuun kaukaa, meni sen luokse ja varmisti, ettei puussa ollut hedelmää vaan ainoastaan lehtiä. Juuri hedelmätön viikunapuu soveltui temppelin ja sen edustaman kuolleen ja hedelmättömän uskonnollisuuden symboliksi, ja siten vertauskuvallisen oppitunnin esimerkiksi (vrt. Luuk. 13:6-9). Muodollinen ja ulkokohtainen uskonnollinen elämä ei kanna hedelmää. Sellaisen uskonnollisen elämän kohtalo on sinetöity. 

USKON PUOLESTA
www.patmos.fi/uskonpuolestaa